tiistai 22. marraskuuta 2011

Minä katsoin sinua pitkään
ja hellästi silittelin,
ja mietin,lieköhän ketkään
silmin niin viisahin
minulle katsetta luoneet,
hellyyttä hellempää,
tai ystävyyttä suoneet
mi aina ymmärtää?
Sinä teit sen joka hetki,
minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki
sinä katsot,katsot vain-
mutta sylissäni vielä
sinä nuolet kädenselkää,
ja minä tiedän,että et siellä
metsänpeitossa peikkoja pelkää-
sillä sinne sinut kannan
alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan
sinut uneen kuollettavaan,
mutta vielä hetken verran
sun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran,
niin hyvää ja elävää.
Mä en usko tarua ollenkaan,
etteikö eläinten taivasta oisi,
nehän aina antavat parastaan
eikä kelleen murhetta soisi,
ja jos sieluista sitten puhutaan
miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itseluomilta luoduiltaan?
ei niin hän tehdä saisi.
Ennen kuin silmät sammuivat
minä kerroin oravista,
joita eläinten taivaassa haukkua saa
ihan kaikista puiston puista-
ja sitten se vaipui,vaipui vain
ja kuono kylmeni kokonaan,
sitä pitelin vieläkin polvellain
ja tietenkin sitä sieluaan
-Inkeri Rajala-.
Olit mulle niin Rakas ystävä♥Iso on ikävä♥
(20.07.2000-22.11.2011)

31 kommenttia:

  1. Kaunista.
    Itkuksi meni.
    Tuli ikävä omaa koiraa, joka sai piikkinsä melkein kolme vuotta sitten.
    Uskon,että koirat omat omassa hyvässä paikassa muiden eläinten kanssa.

    VastaaPoista
  2. Olen niin pahoillani. Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
  3. Osanottoni. Saman kokeneena, ei voi tuon runon jälkee kuin nieleskellä. Niin kohdalleen oli sanat saatu. Toivon Sinulle jaksamista. Ikävä helpottaa pikkuhiljaa, mutta jokainen muisto täytyy käydä läpi yksitellen... Eläinten taivaassa on hyvä olla, siihen voit luottaa.

    VastaaPoista
  4. Voi surku. Voimahali sulle <3 <3

    VastaaPoista
  5. Voih!Itku tuli lukiessa. Otan osaa! Ihan kamala paikka tuo ystävästä luopuminen. Olen joutunut luopumaan jo kolmesta karvakuonosta ja vaikeaa on ollut. Vaikea myös saada surulle tilaa pienten lasten kanssa. Lämmin rutistus täältä!!!!

    VastaaPoista
  6. Voi että... Vaikka tuon luopumisen pakon tiedostaa, niin silti se on niin vaikeaa. Yhdestä ikiomasta leo-vanhuksesta olen luopunut ja toisen kuono harmaantuu, niin tiedän tuon itkun ja surun määrän :´( Jaksamisia koko perheelle, on varmasti lapsillekin kova paikka luopua koirulista...

    VastaaPoista
  7. Osanottoni. Minullekin tuli itku tuota luettaessa ja saman kokeneena tiedän kuinka raskasta se on :( Paljon voimia ja jaksamista! <3

    VastaaPoista
  8. Voi. Halaus ja lohdutus. Meilläkin asustaa tuo seuraavaksi 13 vuotta täyttävä hauvapappa. Ja niin rakas. Kamalaa tuo luopuminen.

    VastaaPoista
  9. Sanaton :(
    Muistuu niin mieleen kans kohta 4vuotta sitten saman kohtalon saanut meidän rakas Nekku koira <3
    Voimia oikein paljon suuressa surussa.

    VastaaPoista
  10. Voi että. :(
    Puoleen väliin pääsin, sitten näkökentän peitti kyyneleet. Jaksamista sinne.

    VastaaPoista
  11. Hei tytöt! kiitokset teille myötäelämisestä.
    Mä olen täällä itkenyt pään niin tyhjäksi etten saa tänne mitään sanottua.Olen kuitenkin lukenut jokaisen kommentin ajatuksella♥

    VastaaPoista
  12. Voi, että. Itkuksi meni, niinkuin monella muullakin näköjään.. Jaksamista.

    VastaaPoista
  13. Voi ei :(
    Voimia sinne suureen suruun! Veljeni koira jouduttiin lopettamaan vaikean sairauden takia kesällä, ja se oli hirvittävän raskasta. Ovat niin rakkaita perheenjäseniä muiden mukana. Jaksuja <3

    VastaaPoista
  14. Suuren suuri voimahali täältäkin!

    VastaaPoista
  15. Osanottoni. Osuvan kauniita sanoja tuossa runossa.

    Meidän koiran lopettamisesta on nyt aikaa tasan kaksi vuotta, kyllä vieläkin on ikävä. Keväällä ehkä täällä tassuttelee uusi perheenjäsen - välillä sitä miettii, että miten kestää sen menetyksen taas uudestaan, mutta tässä asiassa taitaa päteä se, että se antaa enemmän kuin ottaa <3

    VastaaPoista
  16. <3 Ymmärrän ikävääsi - oma muruni lähti eläinten taivaaseen jo neljä vuotta sitten ja toinen muru on jo yli 13-vuotias koiravanhus. Mutta haukku jatkuu muualla - näin se on uskottava.

    VastaaPoista
  17. Oivoi, suuri osanottoni! Kyyneleet tuli, ja pieni Rex mieleeni, jonka viime maaliskuussa kannoin juuri sinne turpeen sisähän :'/

    Voimia!

    VastaaPoista
  18. Voimia ♥
    Kyyneleet nousi silmiin kun luin tota runoa, se oli ihana. Meillä on 12vee kultainennoutaja, kuukausi sitten vietiin eläinlääkäriin mutta saatiin vielä lisää "armon aikaa".. Kyllä noi koiruudet on ihan perheenjäseniä!! Koita jaksaa..

    VastaaPoista
  19. Kaunis runo. Kosketti ja itketti. Eläinten taivaassa on hyvä olla. Voimia ja osanottoni!

    VastaaPoista
  20. Voi surku! Jaksamisia paljon sinne!!

    VastaaPoista
  21. Otan osaa...koiraäitille eli sinulle, samoin myös koko perheelle. Tyttöni aina sanoo että luuleehan se tuo koira, että olen senkin äiti. :) . Niin se varmaan on:). Silloin kun 7 ja 1/2 viikkoisena otettiin meidän koiru, niin se ei meitä oikein nähnytkään kun velupojan kanssa leikki. Jännä nähdä koira niinkin pienenä, ei siellä juuri ajatus ole muualla kuin LEIKEISSÄ! Mutta nyt - jumaloi perheään. On se menetys teillä kyllä. Ja toista samanlaista ei ikinä saa. Jokainen on niin yksilö.
    - Jos oisi pieni virta ja virran yli silta, niin kävisin sua katsomassa vaikka joka ilta.
    Voimia.

    VastaaPoista
  22. Tuon runon jälkeen olen sanaton, en voi muuta kuin nieleskellä kyyneleitäni...
    Voimahalaus Sinulle. Lapset onneksi antavat voimia jaksamaan menetyksen.

    VastaaPoista
  23. Hiljaisena kanssasi<3 t.Reetta

    VastaaPoista
  24. Olipas se koskettava runo *niisk ja trööt*. Lämpöinen osanottoni! 8-kuisen cockerin omistajana voin jo ounastella miten ison aukon se jättää :'( Miten sitä odottaa kuulevansa tassujen rapinan ja täyttää vanhasta tottumuksesta vesikippoa...

    VastaaPoista
  25. Voimia ikävään, joka on välillä musertava näiden ihanien lemmikkien kohdalla. Menen tästä silittämään omaa labukkaani ja muistelen edesmenneitä enkelikoiria.

    Todella kaunis runo. <3

    VastaaPoista
  26. Olipa kaunis runo! osanotot täältä karvakuonon menetykseen :(

    Jos ihmettelet kuka täältä kommentoi, niin koska mun blogitauko venähti vähän aiottua pitemmäksi, otin ja paukautin uuden blogin pystyyn ;) Eli takaisin ollaan, mutta Dimangi on vaihtunut Living with Lilla blogiin, tervetuloa sinne.

    t: Veera

    VastaaPoista
  27. Niin kaunista ja herkkää.
    Voimahaleja teille! <3
    Lemmikin menetys on suuri asia. Lämmin osanottoni.

    VastaaPoista
  28. Voi! :( Osanottoni. Olen pahoillani. Minäkin olen saman kokenut useamman kerran jo ja kyllä se vaan on aina kova paikka kun rakkaansa menettää, oli se sitten rakas ihminen tai rakas karvakuono. Viime kerralla sanoin miehellekkin ettei meille enään eläimiä tule, kun jouduin koirasta luopumaan. No tällä hetkellä kotia asustaa kuitenkin reilu 3 vuotias staffi-poika. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  29. Voi että sentään, otan osaa suruunne vaikkakin näin myöhässä kirjoittelen koska juuri äsken löysin blogisi.

    Kyyneleet tulivat silmiini ja saman tien painoi toinen koiristaan päänsä varpaideni päälle.

    Eläimillä on taianomainen taito olla läsnä kaikkialla missä mekin olemme <3 Voimia.

    VastaaPoista