maanantai 21. joulukuuta 2009

Kolmekymppinen Mömmö

Tänään Mömmö täytti 30 vuotta.Sanoin itseäni tuolla nimellä kun en vielä pienenä osannut sanoa nimeäni:)Pannu kuumana täällä kotona koko viikko.Täällä blogissa on ollut hiljaista kun mun vanha labradorinnoutaja sairastui ikävästi.Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsellaan tilannetta.Toivotaan että papparainen parantuu.Kotona ollaan joulusiivoja jo hiukan tehty.Kuusi kannettu sisälle mutta ei vielä koristeltu.Jouluostokset on jo ostettu.Laitan kuvia kodista jos saan valosaan aikaan jokupäivä kuvattua.Yläpuolella oleva kuva on otettu heinäkuussa.Taulu on synttärilahjani jonka sain jo etukäteen kesällä. Taulu on muotokuvataulu 1800-luvulta Saksasta. Siinä on mun mielestä jotenkin rauhallinen tunnelma.Kävin sitä monta kertaa ihailemassa lemppari kaupassa Wanhassakartanossa Helsingissä.Kiitokset vaan Jensille kun toit sen uuteen kotiin.Nyt olen siirtänyt taulun jo olohuoneeseen mihin se sopii hyvin.
Ajattelin muuten pitää synttäreiden kunniaksi arpajaiset.Joten jättäkää jotain kommenttia tähän postaukseen niin samalla vähän tiedän kuka täällä käy lukemassa:) Arpajaisvoitto selviää myöhemmin.Keksin kyllä jotain mukavaa:)Aikaa on reilusti ensi vuoteen asti;)Koitan nyt postata vähän useammin:)Mukavaa Maanantain loppuiltaa kaikille!Ps.Työkaveri sanoi muuten että kaikki rempat alkaa siis kropassa kun täyttää 30.Pitääköhän paikkaansa;)

45 kommenttia:

  1. Mahtavat synttärionnittelut! Voi, Sinä olet niin nuori, m u i s t a a k s e n i eivät minua nuo 30:n rempat vaivanneet, minulla taitaa olla valikoiva muisti, hih!

    Taulussa on todellakin tunnelmaa, kaunis!

    Tunnelmmallista Joulua!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Itse vuosi sitten 30 täytettyäni sain todeta, että roppa meni kerralla remonttikuntoon! Tosin odotin silloin kolmatta lastamme, ja täytyy sanoa, että vaivaa oli jos jonkinmoista... Mutta muuten kolmekymppisillä on ihan kivaa :)

    Kiva päästä mukaan myös arvontaan :) Juuri ehdinkin arpoa oman voittajani.

    VastaaPoista
  3. Onnea!Itsellä pari vuotta samaan virstanpylvääseen mutta niitä kremppoja on jo joten luulen et elämäntavoilla ja perimällä on enemmän merkitystä kuin vuosilla,vielä tässä vaiheessa.
    Kiva kun postaat useammin,blogisi on inspiroiva!
    Hyvää joulunaikaa kolmekymppiselle!

    VastaaPoista
  4. Hei, nyt on aivan pakko osallistua arvontaan. Houkutus oli niin suuri kun huomasin, että ainakin yksi asia yhdistää meitä... olemme syntyneet samana päivänä!!! Onnea sinulle kolmekymppinen nainen, nyt olet elämäsi kunnossa. Toivotan myös sinulle ja perheellesi joulun iloa, lämpöä, valoa ja rauhaa.
    -Rosa-

    VastaaPoista
  5. Onnittelut joulukuun tytölle!
    Ja oikein hyvää joulua!

    Ps.Tässä arvonnassa haluan olla mukana!

    VastaaPoista
  6. Onneksi olkoon! Olen 38-vuotias ja voin lohduttaa: 30-vuotiaana ei ole vanha ollenkaan (mutta 35-vuotiaasta eteenpäin alkoi naama rupsahtaa).

    VastaaPoista
  7. Onnea, onnea! Kaunis taulu ja ihanasti näkyy vihreää ikkkunasta :) On se kumma, että heti kun saa valkoisen lumipeitteen maahan, niin voi alkaa haaveilla kesästä ;)

    Ihanaa Joulua!

    Anski

    VastaaPoista
  8. Onnea synttärin johdosta! Toivottavasti koiruli paranee! Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  9. Onnea syntymäpäivän johdosta. Lämpimiä ajatuksia koiralle ,toivottavasti kaikki käy hyvin.

    VastaaPoista
  10. Onnea sinulle! Toivottavasti labbis-ystävä paranee ja voi nautti vielä ensi kesästä. Sinulla on kaunis ja valoisa blogi!

    VastaaPoista
  11. Onnea hurjasti pyöreistä vuosista. Paranemisia labbisherralle, ja rauhallista joulunaikaa!

    VastaaPoista
  12. Onnittelut suuret. Ja voimia koiruudelle. <3
    Mukavaa joulunaikaa koko perheellesi.

    VastaaPoista
  13. Synttärionnea ja mukavaa Joulua!

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea! Ihana taulu (toivottavasti itse saan vuoden päästä 30-vuotislahjaksi jotain noin kaunista) :). Ja kaunis blogi. Kiitos ja Hyvää Joulua!

    -elina-

    VastaaPoista
  15. Oi, isot onnittelut! <3 Täytin itse 30 toukokuussa, eikä tunnu juur miltään ;)

    Oikein ihanaa joulun aikaa myös!

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea!
    Voin lohduttaa, että +30-vuotiaana on oikein kivaa :)
    Blogisi on kaunis, kuten myös teidän koti.

    Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  17. Hyvää Joulua ja onnea uudelle vuodelle, toivottavasti jatkat blogin pitämistä ensi vuonna. T. Nina, lukijasi Joensuusta

    VastaaPoista
  18. Onnea Sannulle vielä tätäkin kautta :0)Koko Poppoolle Ihanaa Joulunaikaa & Kaikkea Hyvää Vuodelle 2010 <3
    -Mia

    VastaaPoista
  19. Onnittelut vielä kuopukselle !
    Olit paras joululahjani silloin v. 1979

    t. äiskä

    VastaaPoista
  20. Onnittelut kolmikymppisten johdosta!

    VastaaPoista
  21. Toivottavasti papparainen toipuu. Onneksi olkoon synttärien johdosta! Hassua, minäkin juhlin eilen syntymäpäivääni. Siitä ei ole kovin kauan, kun tänne blogiisi löysin tieni, mutta tykkään kyllä kovasti kuvistasi ja jutuistasi. Tuo taulu on jotenkin rauhoittavan näköinen, hieno. Hyvää joulua vielä toivottelen! Ja tietysti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  22. Hyvän Joulun toivotusten myötä osallistuu arvontaan hän.

    VastaaPoista
  23. Ei anonyymi vain Nina Joensuusta osallistuu arvontaan, vaikka ei ole ennen onni näissä potkaissutkaan.. KAUNISTA JOULUA! Wanhakartano on todella ihana kauppa, nim.m kerran piti hypätä ratikasta sen takia :)

    VastaaPoista
  24. Kaunis, kaunis taulu! Wanhakartano on kyllä kiva kauppa, hurmaava myyjäkin tuo paikkaan niin hyvän hengen. Toivottelen oikein ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  25. Ja vielä siis onnittelut kolmekymppiselle loistoiän saavuttamisesta :)

    VastaaPoista
  26. onnea! kaikki krempat alkaa kropassa kun on raskaana ja/tai imettää 6,5 v putkeen. ja samanverran yövalvomista. jostain jos löytyisi elämän eliksiiri -tippoja jolla nuhjuisen MINÄN saisi vaihdettua siihen entiseen vetreään ja virkeään :)

    VastaaPoista
  27. WAU, mikä taulu...taisin nähdä tuon ihanuuden joskus Wanhakartanossa :) Himoitsin sitä, mutta kun kaikkea ei voinut mukaansa ottaa,heh!

    Suuret onnnentoivotukset vielä kerran täältä tampereelta.
    Ja oikein lämmintä Joulua.

    -Sanna

    VastaaPoista
  28. Eihän kolkyt oo vielä mikään paha ikä, joten onnea! :) Vakkarilukija täällä siis hei, ikinä en mitään kommentoi, mutta viikottain käyn kurkkimassa. Ehkäpä joskus ryhdistäydyn sillä kommentoimisen saralla... Ihanaa joulua sinne!

    -Susanna

    VastaaPoista
  29. Synttärionnittelut! Olen sua 2v vanhempi ja allekirjoitan tuon krempat alkaa...samoin jostain kummasta syystä meinaa lantiolle pukata fyllinkiä;)

    Oikein tunnelmallista joulua teidän perheelle!! Ja kiitos blogistasi, täällä aina lukemassa vaikka en usein ehdi kommenttia jättääkään:)

    VastaaPoista
  30. Paljon Onnea kolmenkympin johdosta!! Ikätovereita ollaan..
    Paranemisia koirallesi, toivottavasti saa vielä lisää elinvuosia. <3

    *Noora*

    VastaaPoista
  31. onnea mittarilukemasta! Nyt kun ajattelen, niin jotain huollon tarvetta on ilmennyt tuon virstanpylvään jälkeen, mutta kyllä vielä täysillä porskutetaan!

    VastaaPoista
  32. Onnittelut 30-vuotiaalle! Voin lohduttaa, sillä kyllä ne vaivat alkavat vasta neljän kympin jälkeen ;-)

    Käyn katselemassa kivaa blogiasi säännöllisesti, sillä vanhemmat kerrostaloasunnot kiinnostavat minuakin.

    Hyvää vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
  33. Paljon onnea!! Olet kyllä vielä tosi nuori, joten älä mitään kremppoja vielä odottele = )

    VastaaPoista
  34. Onnea, onnea!
    Mukavaa kun jaksoit postailla vanhanherran sairasteluista huolimatta...tiedän tunteen mulla on täällä koiramummeli, joka menetti kuulonsa tänä syksynä ja muutkin aistit ovat heikenneet..surullista, sitä on niin huolissaan koirastaan, se kun on meidänkin ensimmäinen "lapsi".
    Ei tuossa 30n iässä muuta kremppaa ala tulemaan, mutta muutamavuosi sen jälkeen alkoi kyllä paikat rupsahtamaan ja ryppyjä tulemaan :) mutta sehän tuo vain persoonallisuutta...luulenpa että näillä 3:lla lapsella on osansa rupsahtamiseeni ;) 2 ekaa kun tulivat ennen 30v ja tämä viimeinen 30 jälkeen. Näistä ekoista palauduin kuin ei mitään, mutta tämä kolmas otti jo selvästi kropan päälle ja jätti jälkensä.
    Oikein ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  35. Huomasin kun sain tämän toisen pipanan yli kolmekymppisenä että kroppa meni ihan uusiksi, aivan eri juttu kun pojan kanssa (poika täyttää kymmenen kesällä). Mulla oli alaselkä pahana, lonkat ihan hulluna kremppas ja kaikkee ihan outoa jota ei nuorempana esiintynyt ;D

    Voihan nenä kuinka ihana ihana taulu! Minä en ole vielä käynyt puodissa josta taulusi on, mutta nyt on ihan pakko mennä! Eräs ystävänikin kehoitti minua menemään sinne, kuulemma ihan "mun kauppa". Ja kehui putiikin pyörittäjää loistotyypiksi.

    Voimia koirulisi suhteen ja onnea synttärisi johdosta!

    VastaaPoista
  36. Ihanan keväisiä kuvia tuossa edellisessä postauksessa! Onnitteluja täältäkin! Ei neljäkymmentäkään niin paha ole :-)

    Toivottavasti koiranne voi jo paremmin!

    VastaaPoista
  37. Hempeita kuvia ja tosiaan niin kevaisia.Meilla ei kyllakaan talvi ole viela kunnolla alkanutkaan.
    Ala huolehdi ikaasi.Olen reilusti sinua vanhempi ja nuorelta tuntuu.Ehka salaisuus on pienet lapset....

    VastaaPoista
  38. Onnea vielä syntymäpäiväsi johdosta! Jostakin syystä minuakin pelottaa tuo 30, vaikka siihen on vielä reilu vuosi aikaa. Musta tuntuu, että kropan rempat ovat jo alkaneet. Vai voisikohan siitä syyttää näitä tyttäriä eikä ikää...

    VastaaPoista
  39. Myöhässä synttärihalaus:) Tää postaus on menny multa ihan ohi. Jonon hännille siis. Tykkään taulusta:)

    VastaaPoista
  40. Synttäri onnittelut!! Mukana arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  41. Jos vielä ehtii mukaan arvontaan...

    VastaaPoista
  42. Isot onnittelut täysien vuosien johdosta!

    Ihania kuvia blogissasi ja muutenkin mukava meininki. Minäkin mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  43. Hurjasti onnea! Eikö se remonttitarve ala vasta kolmevitosena :)?

    Mielelläni mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  44. Heippa!
    Löydyin juuri jotenkin tänne blogiisi ihka ensimmäistä kertaa ja taidan vielä ehtiä osallistumaan arvontaankin:) Blogisi näyttää niin kivalta, että tänne täytyy tulla toistekkin!

    VastaaPoista
  45. Moikkis!
    Ja synttärionnea! Olen sinua pari vuotta vanhempi, myöskin kahden pienen lapsen äiti, joista toinen on muuten Onni nimeltään! Kyllähän tuossa kropassa alkaisi jotain remppatarvetta ollakin, mutta ei niinkään iän puolesta, vaan siksi, ettei nykyään ole enää yhtään aikaa pitää itsestä huolta... Ehkä sitten, kun lapset tosta vähän kasvaa?
    Arvonnassa mukana!

    Titityy

    VastaaPoista